Vlaams Belang - Flanderi


 

            

 

Vlaams Belang on flaamilaisliikkeen puoluepoliittinen ilmentymä, joka puolustaa flaamilaisliikkeen vaatimuksia poliittisella foorumilla. Flaaminationalistisena puolueena se ajaa Flanderin kansallisen ja kulttuurillisen identiteetin vahvistamista. Se on myös ihmisten vapautta kunnioittava ja sitä rajoittavia ideologioita vastaan taisteleva oikeistonationalistinen puolue. Perinteitä, arvoja ja normeja on kunnioitettava, ja niiden on oltava mukana tulevaisuutta muotoiltaessa. Puolue taistelee itsenäisen Flanderin puolesta. Lopullinen päämäärä on Belgian valtiorakenteen purkaminen ja itsenäinen flaamilainen valtio pääkaupunkinaan Bryssel. Eurooppalaisten kansojen yhteistyö sivilisaatio- ja kulttuuriyhteisössä on historiallinen mahdollisuus rauhaan, vakauteen ja hyvinvointiin. Puolue on kuitenkin erittäin torjuva ja kriittinen alueellista itsemääräämisoikeutta rajoittavaa, byrokraattista Euroopan unionia kohtaan.


Gerolf ANNEMANS
Vlaams Belang - Flanderi

   

Gerolf Annemans on syntynyt 8. marraskuuta 1958. Hän on naimisissa ja kolmen lapsen isä. Hän on suorittanut lakitutkinnon vuonna 1982. Opiskelijavuosinaan hän oli aktiivinen katolisessa flaaminationalistisessa ylioppilaskunnassa (KVHV). Vuonna 1985 Vlaams Blokin perustaja ja puheenjohtaja Karel Dillen pyysi häntä puolueen ehdokkaaksi liittovaltiovaaleihin. Liittovaltion parlamentin jäsen vuosina 1987–2014. Euroopan parlamentissa vuodesta 2014.  Vuonna 2015 Gerolf Annemans oli mukana perustamassa Kansakuntien ja vapauden Eurooppa -ryhmää (ENF). Vuonna 2017 hänet valittiin Liike kansakuntien ja vapauden Euroopan puolesta -puolueen (MENF) puheenjohtajaksi Euroopan kansanpuolueen yleiskokouksessa. Vuoden 2019 eurovaaleissa Gerolf Annemans valittiin uudelleen EU-parlamenttiin, kuten myös hänen kollegansa Filip De Man ja Tom Vandendriessche. Heinäkuussa 2019 Vlaams Belang liittyi mukaan Euroopan parlamentin Identiteetti ja demokratia -ryhmään. MENF:n seuraaja, eurooppalainen Identiteetti ja demokratia -puolue, puheenjohtajanaan Gerolf Annemans, taistelee riippumattomien valtioiden Euroopan, vapauden ja kansallisen identiteetin Euroopan puolesta.

[email protected]


Filip DE MAN
Vlaams Belang - Flanderi

   

Filip De Man on suorittanut tutkinnon taiteen ja filosofian aloilta Brysselin VUB-yliopistossa. Hän oli opiskelija-aikanaan aktiivinen flaaminationalistisessa VVSV-ylioppilaskunnassa. Liittovaltion parlamentin jäsen vuosina 1991–2014 ja Euroopan parlamentin jäsen vuodesta 2019. Filip De Man on toiminut puolueneuvoston puheenjohtajana monien vuosien ajan ja on puoluehallituksen jäsen, aiemmin myös kuukausittaisen puoluelehden päätoimittaja. Hän on myös kirjoittanut lukuisia kirjoja ja esitteitä, mukaan lukien ”De Eeuwige Strijd” (Ikuinen taistelu), osat I ja II.

[email protected]


Tom VANDENDRIESSCHE
Vlaams Belang - Flanderi

         

Tom Vandendriessche on syntynyt vuonna 1978. Hän on naimisissa ja kahden pojan isä. Hänellä on tutkinnot valtiotieteistä ja liiketaloudesta. Toimittuaan monipuolisissa tehtävissä julkisella sektorilla ja yritysjohtajana Tom Vandendriessche otti vastuulleen Euroopan parlamentin Kansakuntien ja vapauden Eurooppa -ryhmän tiedottajan tehtävät vuoden 2016 lopussa. Hän on ollut Vlaams Blok/Belang-aktivisti vuodesta 1993, ja valittiin vuoden 2019 eurovaaleissa Euroopan parlamenttiin lähes 70 000 äänellä. Vlaams Belangin puoluehallitukseen hän on kuulunut vuodesta 2020 vastuullaan strateginen koordinointi. Euroopan parlamentissa Tom Vandendriessche on täysjäsenenä LIBE-valiokunnassa ja ASEAN-valtuuskunnassa (Kaakkois-Aasian maat).

[email protected]